17.2.2015

Kiertokouluun!


Viisi vapaan sivistystyön oppilaitosta Etelä-Karjalassa toteuttaa kevään 2015 aikana kolme kiertokoulua kaikille kiinnostuneille. Ennen vanhaan kiertokoulu kiersi kunnasta toiseen, Etelä-Karjalassa vapaan sivistystyön kiertokoulu liikkuu bussilla oppilaitoksesta toiseen opiskelijat mukanaan. Ei ole siis samaa riskiä kuin 'entisellä papalla', joka kivenkovaan väitti että "en ole muita kouluja käynynnä kuin kiertokoulua, ja sitäkin viärään suuntaan".


Kiertokoulujen ideana on kokeilla uusia oppimisympäristöjä ja oppimisen menetelmiä. Tavoitteena on myös madaltaa osallistumisen kynnystä vapaan sivistystyön opintoihin sekä lisätä oppilaitosten tunnettuutta. Kiertokoulu tarjoaa iloista oppimista vaihtelevassa ympäristössä.


Ystävänpäivä-lauantaina toteutettiin ensimmäinen, aikuisille suunnattu kiertokoulupäivä, joka onnistui oikein hyvin. Tulossa on vielä kaksi mahdollisuutta osallistua - kipin kapin ilmoittautumaan! (www.kesyli.net)




           Tiedettä, poppia ja sirkushuveja

           Lauantai 14.3.2015 klo 10.00 - n.15.45
  • Kohderyhmä: 8-12 vuotiaat lapset
  • Lähtö ja reitti: Etelä-Karjalan kesäyliopisto Imatra – Jaakkiman kristillinen opisto- Imatran
    Työväenopisto - Etelä-Karjalan kesäyliopisto Imatra
  • Teemat: kaupunkiromusta koruksi, sähköä ilmassa, kädet multaan, testaa miltä tuntuisi olla
    sirkustaiteilija, lasten pop-laulutunti



  • Kyytiä vieriville kiville

     
    Lauantai 18.4.2015 klo 9.30 - n.17.15
    • Kohderyhmä: seniorit
    • Lähtö ja reitti: Etelä-Karjalan kansalaisopisto – Etelä-Karjalan kesäyliopisto Lappeenranta – Jaakkiman opisto – Etelä-Karjalan kansalaisopisto
    • Teemat: ohjattu taidenäyttelykävely, kokeile akvarellimaalausta ja löydä oma roolisi senioriteatterissa

    Kiertokoulujen aloitus- ja lopetuspaikka on aina sama. Bussimatkat ovat osa
    oppimiskokemusta. Bussimatkoilla emäntänä toimii kulttuurituottaja Virve Niiranen.
    Mikään kiertokouluista ei vaadi tulijoilta ennakkotaitoja tai tietoja.

    Kaikki kiertokoulut ovat maksuttomia.

    Ohjelmaan merkityistä aterioista peritään kunkin oppilaitoksen hinnaston mukainen
    maksu. Kiertokoulujen ilmoittautumislomakkeelle pääsee ylläolevia otsikoita klikkaamalla.



    Hankkeessa ovat mukana Etelä-Karjalan kansalaisopisto, Etelä-Karjalan kesäyliopisto,
    Imatran työväenopisto, Jaakkiman kristillinen opisto ja Joutsenon opisto. Hankkeen
    rahoitus on saatu Opetushallituksen laatu- ja kehittämisavustuksista.

12.2.2015

Ystävänpäiväaiheinen aamuhartaus



Alma-ryhmä piti aamuhartauden, jonka teemana oli ystävyys.

Kuulimme aforismeja ystävyydestä...



... ja Abdulghani Suleiman alias Jodi esitti tamburin säestyksellä laulun ystävyydestä.

10.2.2015

Alma-ryhmä (maahanmuuttajien alkeisryhmä) luistelee 4.2.2015.



Lounaan jälkeen menimme ryhmän kanssa luistelemaan. Sää oli hyvä. Linnalan jääkentän ympärillä oli paljon lunta ja vähän pakkasta. Oli kaunista. Eräät opiskelijat luistelivat ensimmäistä kertaa. Kaikki osaavat luistella. Koko ryhmää ilahduttaa ja huvittaa, me luistelemme, nauramme ja otamme kuvia. Lopussa me joimme kuumaa mehua ja söimme rahkapullaa. (Alma-ryhmäläisten omaa tekstiä)

Tämä on minun ensimmäinen kerta. Minua jännittää.
Kaikki osaavat hyvin!
Me autamme niitä, jotka eivät tiedä miten luistella.
 Minä kuuntelen musiikkia ja opettelen piruettia.
Tämä on hauskaa!
Minä luistelen tai minä yritän!
Oli pelottavaa, mutta hauskaa!
Seuraavan kerran se on helpompaa. Haluan oppia luistelemaan!
 
Oli mukavaa. Kiitos!


Minä osaan!





En tiedä miten luistella. Anna opetti minua luistelemaan. Oli hauskaa!

Minä pidän olla ryhmän kanssa.


Minä yritän luistella. Sitten minä osaan, mutta en hyvin.
Minä osaan luistella vähän. Oli hauskaa.
Lopussa joimme kuumaa mehua ja söimme rahkapullaa.

Joskus emme voi selittää, miten paljon meillä on hyvää aikaa!


Minä pidän lumesta ja talvesta ja haluan vielä harjoittelemaan urheilua ulkona, esimerkiksi menen hiihtämään!

2.2.2015

Talviretkeilyä




Tulevat lastenohjaajat opiskelevat retki- ja leiritoiminnan perusteita osana aamu- ja iltapäivätoiminnan tutkinnonosaa. Näissä kuvissa on ko. kurssin "käytännön toimissa" aikuiskoulutuksen opiskelijoita LAT 14 ja LAT 15 -ryhmistä. Teimme kuluneen viikon perjantaina aamupäivän mittaisen retken Myllykosken laavulle (Ruokolahden retkeilyreitille), jonne kaikeksi onneksi oli tie sekä polku "auki" tämän talven hienosta lumitilanteesta huolimatta.

Laavulla testailimme taitojamme mm. tulen tekijöinä ja pannukahvin keittäjinä. Useimmille uutena asiana tutustuimme retkikeittimen käyttöön valmistaen herkullista kanakeittoa.  Nautimme raikkaasta ulkoilmasta ja kosken osittaisesta kohinasta, saimmepa 'tarjota tulet' myös ohikulkeneille lumikenkäilijöillekin.