29.10.2014

PALLOILUPÄIVÄ

Viime perjantaina vietimme reipasta puolitoistatuntista palloilun merkeissä, kun LOP14 -ryhmä suunnitteli ja järjesti osana terveystiedon kurssia liikunnallista ohjelmaa opiston väelle. Kuten kuvat kertovat, saimme kokeilla niin lento-, käsi kuin polttopalloakin, sekä ulko- että sisäkentillä. Hiki virtasi ja hauskaa oli.

Kiitos LOP14!












5.10.2014

Naisten virkistysleiri

Naisten virkistysleirillä  3. - 5.10.14 paistettiin pizzaa, rentouduttiin, tanssittiin kansantansseja, askarreltiin taulu ja ikioma koru, tehtiin teatteria, uitiin ja saunottiin sekä tietenkin vietettiin  mukavia hetkiä yhdessä! Ehditiinpä vielä kisailla olympialaisissa sekä pitää levyraati. Viikonlopun kruunasi mahtava syksyinen, loistelias sää!
Tässä syntyy herkulliset pizzat!

Aamulenkillä kerättiin syksyn kauneutta,

jota käytettiin taulumateriaalina.

Lumikki ja seitsemän kääpiötä ensi-esitys opistolla oli lauantaina.

Korusuunnittelua ja valmistusta.

Himmelikurssi 3. - 5.10.2014


Himmelikurssilla aika tuntui rientävän, kun ahkerat kurssilaiset opiskelivat Lahja Louhelaisen johdolla himmelin tekemisen saloja. Kurssilaiset saivat valita kolmesta eri vaihtoehdosta mieleisensä mallin.  Tarkkuutta ja sorminäppäryyttä vaativien työvaiheiden jälkeen alkoivat himmelit muotoutua.

Uskoisiko, että tässä pussissa on olkikristalli tai savusauna. Himmeli tietenkin.
Ruisoljet puhdistetaan ja leikataan sopivan mittaisiksi.
Tästä muotoutuu savusauna-himmeli. Tilanne perjantaina illalla.


.. ja sunnuntaina hieman ennen kurssin loppua.

Olkikristalli-himmelin aloitus....
... ja upea valmis himmeli!



Savusauna-himmelin aloitus tässäkin...




.. ja valmis hieno himmeli!

Kristallin muotoja hahmotellaan...
... ja hieno siitä tulikin!