13.8.2014

KOULU ALKOI!

Ammatillisten koulutusten lukuvuosi käynnistyi eilen tiistaina iloisissa tunnelmissa. Yhteiseen aloitustilaisuuteen kokoontui kaikkiaan kuusi ryhmää lastenohjaajaopiskelijoita, sekä Valma eli maahanmuuttajien ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavan koulutuksen opiskelijat.

Kun vajaan kahden viikon kuluttua saamme maahanmuuttajien kielikoulutuksen kaksi ryhmää, sekä koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen opiskelijat ja lasten ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkinnon suorittajat taloon, on opiskelijavahvuus noin 170. Se on hieno luku!


Työntäyteistä syksyä & opiskelun iloa kaikille!




11.8.2014

LÄÄKEYRTTIKURSSI



Viikonlopun lääkeyrttikurssilla opeteltiin yrttiterapeutti Henriette Kressin johdolla kasvien tunnistamista ja lääkinnällisiä käyttötarkoituksia sekä erilaisten yrttituotteiden valmistusta.
Itse kerätyistä kasveista ehdittiin kahdessa päivässä tehdä monenlaista. Valmistimme muunmuassa öljyjä ryppyjen ehkäisyyn ja kutinaan, voidetta kipuun sekä hyönteisten karkotukseen, yrttisiirappia, alkoholiuutteita sekä herkullista levitettä.








Teksti ja kuvat: Anni Rintoo