7.3.2013

AVIO-ONNEA KAIKILLA MAUSTEILLA

on Eeva ja Pentti Suihkosen vastikään ilmestynyt persoonallinen parisuhdetarina; teos, jossa pitkässä avioliitossa elävä pari kertaa suhteensa vaiheita avoimen rehellisesti. Kirjaa voi hankkia Kustannus Oy Uusi Tieltä.

FT Pentti Suihkonen on opistomme nykyistä edellinen rehtori, Eeva-puoliso puolestaan kieltenopettaja FM, joka myös työskenteli pitkään opistolla. Viime vuodet pari on asunut Virossa, Tallinnan kupeessa, pyörittäen omaa yritystään, jonka yhtenä keskeisenä toimialana on avioparityö.

Täällä opistolla Suihkoset toteuttivat ensimmäisen avioparikurssin jo vuonna 1996. Siitä lähtien kursseja on järjestetty aluksi kaksi, sittemmin neljä kertaa vuodessa. Tarvetta on selvästi ollut; viimeemmäksi, helmikuun kurssilla, oli kolmisenkymmentä pariskuntaa suhdettaan hoitamassa.

Suihkosten mukaan suomalaisen avioliiton kipupisteet löytyvät pariviestinnän haasteista ja tarpeiden kohtaamattomuudesta. Näiden äärelle pysähtyminen ja tarve opiskeluun on jatkuvaa, eikä "valmistua" oikeastaan voi. Avioliitossa elävä on aina prosessissa, Suihkoset toteavat. Toisaalta kursseilla on voimakkaasti läsnä myös yksilönä kasvaminen ja oman persoonan käsittely. Usein ohjelmassa on tarjolla runsaasti yksilöhoitoa, keskustelu- ja rukoustuen muodossa.




"Avio-onnea kaikilla mausteilla" on huumorin sävyttämä avio-onnen, mutta myös ihmisenä kasvamisen kuvaus. Suihkoset haluavat tarjota sen, ja omien elämäntarinoidensa välityksellä rohkaisua toisille pareille. Jumalan läsnäolo on tärkeä osa kirjan tematiikkaa; Jumalalta tulee lämpö ja voima traumaattistenkin kokemusten läpikäymiseen ja niistä eteenpäin jatkamiseen.