24.8.2011

Syksy on täällä taas!

Opiston uusi lukuvuosi käynnistyi tiistaina 16.8., kun lastenohjaaja- ja lasten ja nuorten erityisammattitutkinnon opiskelijat, sekä nuorten että aikuisten ryhmät, palasivat opintielle. Talo täyttyy pikkuhiljaa; maahanmuuttajakoulutus käynnistyy elokuun lopulla, ja koulunkäyntiavustajakoulutus viidentenä syyskuuta. Maahanmuuttajille suunnattuun ammatilliseen koulutukseen valmistavaan koulutukseen on hakuaika meneillään; kurssi käynnistyy tulevan vuoden alussa. Kaiken kaikkiaan opiskelijoita on talven mittaan parisen sataa henkilöä.

Opiston syksy käynnistyy uuden rehtorin, Pirjo Riikosen johtamana. Myös muuta uutta, pätevää henkilöstöä opistolla on ollut ilo työllistää sekä opettajakuntaan että hallinto- ja tukipalveluihin.

Arkea ja eloa Jaakkiman opiston kampuksella ohjaa yhteinen arvoperusta: kristillisyys, asiakaslähtöisyys, yhteistyö ja ympäristöystävällisyys. Arvojensa mukaisesti opisto pyrkii tarjoamaan koulutusta mahdollisimman monia ryhmiä huomioon ottaen, mihin viittaa myös vapaan sivistystyön monipuolinen kurssitarjotin. Pitkäkestoisina koulutuksina on tällä hetkellä haussa sekä henkilökohtaisen avustajan koulutus että luontovalokuvauksen kurssi. Näistä, sekä lukuisista lyhytkursseista voi etsiä lisätietoja opiston www-sivuilta, tai ottamalla yhteyttä opiston toimistoon.